Kun tyttäreni kuoli äkillisesti marraskuussa 2018, etsin itselleni surukorua, jonka olisin pukenut hautajaisiin ja pitänyt ranteessani myös arkena. Halusin ehdottomasti rannekorun, joka näkyisi itselleni, mutta myös muille. Korun, joka olisi kertonut kaikille, että minulle on tapahtunut jotakin kauheaa ja että kannan sydämessäni valtavaa surua, tuskaa ja kaipausta. Korun, jota olisin voinut ikävän hetkinä hypistellä, silittää ja tunnustella. Olisin tarvinnut korun, joka olisi maadoittanut ja rauhoittanut hetkinä, kun suru ja lohduttomuus meinasivat ottaa minusta yliotteen. Korun, joka olisi muistuttanut epätoivon hetkinä “on lupa surra, on lupa olla surullinen”.
Surulle ei ole aikaa eikä päättymispäivää. Kun suru asettuu sydämeen, se tulee osaksi elämää ja sen kanssa eletään yhdessä elämän mitta. Surussa on erilaisia vaiheita, välillä se on enemmän takana, toisinaan se kulkee vierellä käsi kädessä, joskus se asettuu eteen ja vaatii pysäyttämään meneillä olevan.
Elämä surun kanssa ei ole elämää joko – tai vaan sekä – että. Vaikka elämässä on surua, myös ilon hetket ovat sallittuja ja luvallisia. Ja vaikka jonain päivänä elämä tuntuisi kevyeltä, sureva haluaa silti kantaa sydämessään myös suruaan.
Suru on arvokas. Suru on kaikki se, mitä hänestä jälkeen jäi. En halua luopua surustani, sillä en halua luopua rakkaastani. Suru on kaikki, mitä minulla vielä on. Suru syntyy rakkaudesta eikä rakkaus koskaan katoa.
Surukoru on luotu meille sureville. Surukoru on luotu juuri sinulle, joka olet kohdannut elämässäsi menetyksen ja kannat sydämessäsi surua. Toivon, että surukoru tuo lohtua lohduttomuuden, kivun ja surun hetkiin. Jokainen koru on yksilö ja valmistettu käsityönä juuri sinulle ja sinun suruasi varten.
Lämpimin ajatuksin,
Leena